Miksi juuri Intiassa? Miten Intiasta, joka on ollut lukemattomien eri uskontokuntiin kuuluvien, erilaisen kulttuuritaustan omaavien ihmisten, erilaisuuden, sulatusuusi ja sopuisan rinnakkaiselon, on tullut fundamentalistien ja uskonnollisten terroristien väkivallan näyttämö? Onko Intia liian helppo kohde Al´Quaidan väelle.
Iso osa väkivallasta selittynee Kashmirin tilanteella. Englantilaiset aikoinaan jakoivat Kashmirin Intialle ja Pakistanille maiden itsenäistyessä Englannin alaisuudesta vuonna 1947 sen enempää kyselemättä, mihin ihmiset siellä haluaisivat kuulua. Osa Kashmirista kuuluu myös Kiinalle, mikä on aiheuttanut rajaselkkauksia ja suhteiden jäädyttämistä myös Intian ja Kiinan välillä - puhumattakaan tulehtuneista suhteista Pakistanin ja Intian välillä.
Iso osa kashmirilaisista on muslimeja. Alueella toimii Kashmirin itsenäisyyttä/Pakistaniin liittämistä ajava terroristijärjestöksi luokiteltu LeT, Lashkar-e-Toiba. Useimmat Intiassa terroritekoja tehneet tunnustautuvat LeT:n kannattajiksi. Järjestö saanee koulutusta Talibaneilta, Al´Quaidalta, ja joidenkin väitteiden mukaan jopa Pakistanin Inter-Services Intelligence or ISI:ltä.
Intia on varmasti helppo kohde islamisteille. Intiassa on maailman toiseksi suurin muslimiväestö, noin 13,4 % väestöstä eli 150 miljoonaa intilaisista on muslimia. Muslimit ja muiden uskontokuntien edustajat ovat aikoinaan eläneet Intiassa sulassa sovussa. Eräät Intian myös hindujen keskuudessa suosituimmista hallitsijoista ovat olleet suurmogulihallitsijat Pohjoi-Intiassa. Heidän perintöään ovat monet loisteliaat rakennukset ja sivistyksen tuotokset Intiassa. Intian muslimit ja hindut nousivat myös yhdessä kapinaan englantilaisia vastaa Sepoy-kapinassa 1857–1858. Kapinan seurauksena englantilaiset alkoivat määrätietoisesti rakentaa hajoita-ja-hallitse-politiikkaan hindujen ja muslimien keskuudessa, mikä kärjistyi hindujen ja muslimien valtioiden eroon Ingian itsenäistyessä. Tämän seurauksena myös muslimien asema Intiassa huonontui merkittävästi. Iso osa koulutetuista muslimeista siirtyi Pakistaniin. Intian muslimit ovat tunteneet usein olevansa toisen luokan kansalaisia, vaikka heillä onkin monin pakoin merkittävä asema paikallisessa politiikassa.
http://www.satp.org/satporgtp/countries/india/states/jandk/terrorist_outfits/lashkar_e_toiba.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Inter-Services_Intelligence
http://www.time.com/time/world/article/0,8599,1862650,00.html
http://maailma.net/frameset/238561
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sepoykapin
Vaikka kashmirilaisilla onkin iso osa Intian terrorismissa, he eivät kuitenkaan ole ainoita syyllisiä. Paikalliset voimat, niin äärihindut kuin -muslimitkin ovat olleet osaltaan tuomassa väkivaltaa intialaiseen elämään.
Terrorismi Intiassa:
-Yli 600 ihmistä on kuollut ja loukkaantunut terrori-iskuissa Intiassa viimeisen kuuden vuoden aikana. Seuraavassa luettelo isoimmista iskuista:
-Mumbai, 26.11.2008: Lähes 200 ihmistä kuoli ja yli 300 loukkaantui pakistanilaislähtöisten terroristien iskiessä useisiin kohteisiin, mm. TajMahal ja Oberoi -hotelleihin ja päärautatieasemalle Mumbaissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/26_November_2008_Mumbai_attacks
-Assam, 30.10.2008: Ainakin 45 koullutta (luku vaihtelee) ja yli 100 loukkaantunutta 18 eri pommi-iskussa eri puolilla Assamia.
-Imphal, 21.10.2008: 17 kuollutta voimakkaassa pommi-iskussa Manipurin Police Commando complexia kohtaan.
-Kanpur, 14.10.2008: 8 ihmistä kuoli polkupyörään sijoitetun pommin räjähdettyä Colonelganj marketilla.
-Malegaon, Maharashtra, 29.9.2008: Viisi ihmistä kuoli moottoripyörään sijoitetun pommin räjähdettyä vilkkaalla markkina-alueella.
-Modasa, Gujarat, 29.9.2008: Yksi kuoli ja lukuisia loukkaantui, kun heikkovoimainen moottoripyörään sijoitettu pommi räjähti moskeijan lähell.
-New Delhi, 27.9.2008: Kolme ihmistä kuoli pommi räjähti Mehraulin vilkkaalla markkina-alueella.
-New Delhi, 13.7.2008: 26 ihmistä kuoli kuuden pommin räjähdyksissä eri puolilla kaupunkia.
-Ahmedabad, 26.7.2008: 57 ihmistä kuoli 20 synkronoidun pommin räjähdettyä eri puolilla kaupunkia vähemmän kuin kahden tunnin aikana.
-Bangalore, 25.7.2006: Yksi ihminen kuoli lievässä pommiräjähdyksessä.
-Jaipur, 13.5.2008: 68 ihmistä kuoli pommiräjähdysten sarjassa.
-Hyderabad, 25.8.2007: 42 ihmistä kuoli kahdessa pommi-iskussa, joiden kohteina olivat suosittu ruokapaikka ja julkinen puisto.
-Samjhauta Express, 19.2.2007: 66 ihmistä kuoli, kun kaksi ilotulituspommia rähähti Intia-Pakistan-ystävyysjunassa.
-Malegaon, Maharashtra, 8.9.2006: 40 ihmistä kuoli kahdessa räjähdyksessä.
-Mumbai, 11.7.2006: 209 ihmistä kuoli seitsemän pommin räjähdyksessä Mumbain paikallisjunissa.
-Varanasi, 7.3.2006: 21 ihmistä kuoli yhden pommin räjähdettyä temppelissä ja kahden rautatieasemalla.
-New Delhi, 29.10.2005: 61 ihmistä kuoli kolmen pommin räjähdyksessä Diwalin aattona.
-Mumbai, 25.8.2003: 46 ihmistä kuoli kahden pommin räjähdyksessä Gateway of Indian lähellä.
-Gandhinagar, 24.9.2002: 34 ihmistä kuoli iskussa Akshardham temple kohtaan.
Lähde: http://timesofindia.indiatimes.com/India_a_major_terror_target/articleshow/3761676.cms
Minut tämä tekee todella vihaiseksi. En voi ymmärtää tuollaista asiaan mitenkään liittymättömien ihmisten tappamista, olipa syy mikä tahansa. Miten on sinun laitasi?
Tuolta löysin erinomaisen tapauksen taustoja selvittävän artikkelin:
http://www.time.com/time/world/article/0,8599,1862650,00.html
sunnuntaina 30. marraskuuta 2008
Intia maailman kahdenkymmenen vaarallisimman maan joukossa
Intiakin pääsi sitten maailman 20 vaarallisimman paikan listalla!
Syynä tuohon on tietenkin monet Intiassa tehdyt terrori-iskut ja ennen kaikkea viimeisin raju isku Mumbaissa. Siitä huolimatta Intiassa useamman kerran käyneenä jää ihmettelemään tuota maan luokittelua vaaralliseksi. Onhan siellä raju liikenne, uskonnollisia ja etnisiä väkivaltaisuuksia, naisiin kohdistavaan väkivaltaa ja monia ongelmia. Kuitenkaan maa ei tunnu vaaralliselta.
Minulle Intia on lähes rauhan tyyssija. Vaikka rahan toivossa olevia ihmisiä pyöriikin usein ympärille, tilanteet eivät tunnu vaarallisilta. Normaali maalaisjärki tietenkin pitää olla päässä, mutta eihän siellä tarvitse pelätä, ei yhtään enempää kuin jossain Helsingin kaduillakaan. Ihmiset ovat ystävällisiä, lämpimiä ja välittäviä. Tempperamenttia kyllä riittää, mutta sehän on vain positiivista.
Vaikka kuinka tässä tunnustelen oloani Intiassa, niin tunnetta maan vaarallisuudesta ei tule. Sen mitä olen lukenut esim. Kashmirissa kävijöiden juttuja, niin ei heistäkään elo siellä tunnu vaaralliselta, vaikka Suomenkin ulkoministeriön virallisissa tiedotteissa on jo kauan varoiteltu sinne matkustamista.
Niinpähän se on Thaimaakin tuolla listalla, eikä sielläkään turistien juuri tarvitse pelätä. Alla lista maailman 20 vaarallisimmasta paikasta englantilaisen Telegraph-lehden artikkelin mukaan.
20 of the world’s most dangerous places
Following the terrorist attacks in Mumbai, Francisca Kellett highlights 20 places which are among the most dangerous places to visit on Earth.
By Francisca Kellett
Last Updated: 5:42PM GMT 28 Nov 2008
Dafur, Sudan, 20 most dangerous places
The Dafur region of Sudan is considered one of the most dangerous places to visit
- Iraq
- Afghanistan
- Chechnya
- South Africa
- Jamaica
- Sudan
- Thailand
- Colombia
- Haiti
- Eritrea
- Democratic Republic of Congo
- Liberia
- Pakistan
- Burundi
- Nigeria
- Zimbabwe
- India
Although the Foreign Office is currently advising against all but essential travel to Mumbai, most of the rest of the country is considered safe. Exceptions include the rural areas of Jammu, Kashmir (other than Ladakh) and the border area with Pakistan. There remains a high threat from terrorism throughout India.
- Mexico
- Israel and the Occupied Palestinian Territories
- Lebanon
* Latest travel advice from the Foreign Office: www.fco.gov.uk
http://www.telegraph.co.uk/travel/travelnews/3533883/20-of-the-worlds-most-dangerous-places.html
Syynä tuohon on tietenkin monet Intiassa tehdyt terrori-iskut ja ennen kaikkea viimeisin raju isku Mumbaissa. Siitä huolimatta Intiassa useamman kerran käyneenä jää ihmettelemään tuota maan luokittelua vaaralliseksi. Onhan siellä raju liikenne, uskonnollisia ja etnisiä väkivaltaisuuksia, naisiin kohdistavaan väkivaltaa ja monia ongelmia. Kuitenkaan maa ei tunnu vaaralliselta.
Minulle Intia on lähes rauhan tyyssija. Vaikka rahan toivossa olevia ihmisiä pyöriikin usein ympärille, tilanteet eivät tunnu vaarallisilta. Normaali maalaisjärki tietenkin pitää olla päässä, mutta eihän siellä tarvitse pelätä, ei yhtään enempää kuin jossain Helsingin kaduillakaan. Ihmiset ovat ystävällisiä, lämpimiä ja välittäviä. Tempperamenttia kyllä riittää, mutta sehän on vain positiivista.
Vaikka kuinka tässä tunnustelen oloani Intiassa, niin tunnetta maan vaarallisuudesta ei tule. Sen mitä olen lukenut esim. Kashmirissa kävijöiden juttuja, niin ei heistäkään elo siellä tunnu vaaralliselta, vaikka Suomenkin ulkoministeriön virallisissa tiedotteissa on jo kauan varoiteltu sinne matkustamista.
Niinpähän se on Thaimaakin tuolla listalla, eikä sielläkään turistien juuri tarvitse pelätä. Alla lista maailman 20 vaarallisimmasta paikasta englantilaisen Telegraph-lehden artikkelin mukaan.
20 of the world’s most dangerous places
Following the terrorist attacks in Mumbai, Francisca Kellett highlights 20 places which are among the most dangerous places to visit on Earth.
By Francisca Kellett
Last Updated: 5:42PM GMT 28 Nov 2008
Dafur, Sudan, 20 most dangerous places
The Dafur region of Sudan is considered one of the most dangerous places to visit
- Iraq
- Afghanistan
- Chechnya
- South Africa
- Jamaica
- Sudan
- Thailand
- Colombia
- Haiti
- Eritrea
- Democratic Republic of Congo
- Liberia
- Pakistan
- Burundi
- Nigeria
- Zimbabwe
- India
Although the Foreign Office is currently advising against all but essential travel to Mumbai, most of the rest of the country is considered safe. Exceptions include the rural areas of Jammu, Kashmir (other than Ladakh) and the border area with Pakistan. There remains a high threat from terrorism throughout India.
- Mexico
- Israel and the Occupied Palestinian Territories
- Lebanon
* Latest travel advice from the Foreign Office: www.fco.gov.uk
http://www.telegraph.co.uk/travel/travelnews/3533883/20-of-the-worlds-most-dangerous-places.html
tiistaina 18. marraskuuta 2008
Shashi Tharoor - hindu
Hindulaisuutta uskontona on vaikeaa selittää. Shashi Tharoor tekee sen kuitenkin mielestäni erinomaisesti kirjassaan India - from Midnight to the Millenium and beyond (Benguin Books).
Olen yrittänyt suomentaa hänen tekstiään, jossa hän kuvailee omaa uskoaan. Ennen näitä kappaleita hän mm. ihmettelee fundamentalismin nousua Intiassa ja vuonna 1992 Ayodhyassa tapahtunutta moskeijan tuhoamista, jota perusteltiin sillä, että hindu-jumalan Raman temppeli olisi aikaisemmin seissyt kyseisellä paikalla ja muslimit olisivat tuhonneet sen. Raman temppelin tuhoaminen tapahtui satoja vuosia sitten.
"Surullisen ironista on, että Intian sekularistisen yhteiselon teki, paradoksaalista kyllä, mahdolliseksi se tosi asia, että suuri enemmistö intialaisista on hinduja. On kummallista lukea nykyään "hindu fundamentalismista", koska hindulaisuus on uskonto ilman fundamentalismia; ei järjestäytynyttä kirkkoa, ei pakollista vakaumusta tai pakollisia palvontariittejä. Nimi itsessään ilmaisee jotain vähemmän, ja enemmän, kuin kokoelmaa teologisia uskomuksia. Monissa kielissä - kuten mm. ranskassa ja persiassa - intialaista tarkoittava sana on hindu. Alunperin sana hindu on tarkoittanut ihmisiä, jotka asuivat Sindhu, tai Indus, -joen toisella puolen. Mutta kuten tiedetään, Indus-virta on nyt islamistisessa Pakistanissa; ja jotta asia olisi vielä ongelmallisempi, sanaa hindu ei esiintynyt missään Intian kielessä ennen kuin ulkomaalaiset antoivat intialaisille nimen itsemäärittelyyn.
Hindulaisuus on siis nimitys, jonka muut antoivat Intian alkuperäiselle uskonnolle. Se pitää sisällään monenkirjavan joukon opinkappaleita ja käytäntöjä, panteismista agnostismiin ja uskosta jälleensyntymään uskoon kastijärjestelmästä. Mutta mikään näistä ei määritä hindun uskon pakollista sisältöä; ei ole olemassa mitään pakollisia uskonkappaleita.
Vartuin hindulaisessa kodissa. Kodissamme oli (ja isäni muutti tusinan kertaa töiden vuoksi) aina ruokoilemista varten huone, jossa sekalaiset jumalia esittävät maalaukset ja veistokset tuuppivat kaappien päällä ja seinillä haalistuvia kuolleiden esi-isien muotokuvia, ja tätä kaikkea peitti hurskaiden vanhempieni päivittäin polttamien suitsukkeiden tuhka. Joka aamu kylvyn jälkeen isäni seisoi rukoiluhuoneen edustalla kylpypyyhkeeseen kääriytyneenä, märät hiukset vielä kampaamattomana, ja messusi sanskritin kielisiä mantrojaan. Mutta koskaan hän ei vaatinut minua osallistumaan; hän osoitti esimerkillään hindulaista ajatusta siitä, että uskonto on syvän henkilökohtainen asia, että rukoileminen on sinun ja sen, mitä sitten luojasi kuvana palvotkaan, välinen asia. Intialaisella tavalla minäkin löysin oman uskoni.
Useimpien hindujen tavoin minäkin olen mielestäni löytänyt uskoni. Olen uskovainen, lukuunottamatta koulupoikana ohimenevää ajanjaksoa ateistina (sen kaltaisena, joka tulee rationaalisuuden keksimisen myötä, ja joka lähtee, kun tunnustaa rationalismin rajoitukset - ja tajuaa, että maailma tarjoaa liian monia ihmeellisiä arvoituksi, joihin tieteellä ei ole vastauksia). Ja minä olen onnellinen voidessani kuvata itseäni uskovana hinduna, en vain siksi että olen syntynyt siihen uskoon, vaan lukemattomista muista syistä, vaikka usko ei vaadikaan perusteita. Eräs syy on kulttuuri: hinduna kuulun uskoon, joka ilmentää oman kansani ikivanhaa neroutta. Toinen syy on, että sen älyllisyys, paremman sanonnan puutteessa, "sopii": Olen enemmän kotonani hindu-uskonnon rakenteen parissa kuin olisin jonkun toisen tuntemistani uskonnoista parissa. Hinduna vaalin uskonnon vaatimaa kuuliaisuutta ilman vakiinnutettua kirkkoa tai pappien paaviutta, uskontoa, jonka rituaaleja ja käytäntöjä olen vapaa hylkäämään, uskontoa, joka ei velvoita minua osoittamaan uskoani millään näkyvällä eleellä, mikä ei alista identiteettiäni minkään yhteisön alaiseksi, ei edes palvomaan minään tiettynä päivänä tai aikana tai tietyin välein. Hinduna minä allekirjoitan uskon, joka on vapaa uskonkappaleista ja pyhistä kirjoituksista, joka kieltää yhteen pyhään kirjaan uskomisen rajoitteet.
Ennen kaikkea hinduna minä kuulun maailmassa ainoaan suurista uskonnoista, joka ei väitä olevansa ainoa oikea uskonto. Pidän valtavan miellyttävänä sitä, että voin kohdata kanssaihmiseni, joilla on eri usko, tarvitsematta kantaa vakaumuksen taakkaa siitä, että minut on varustettu oikealla uskolla, jota heillä ei ole. Tämä uskonkappale on kristinuskon, islamilaisuuden ja juutalaisuuden ytimessä - "Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei pääse Isän (Jumalan) luo paitsi minun kauttani" (John 14:6), sanoo Raamattu, "Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah, ja Mohammed on hänen profeettansa, " julistaa Koraani - kieltäen ei-uskovaisilta kaikki mahdollisuudet pelastukseen, vieden vain itse pelastukseen tai paratiisiin. Hindulaisuus sitä vastoin vakuuttaa, että kaikkien uskojen tiet ovat yhtä hyviä, ja hindut kunnioittavat mielellään toisten uskontojen pyhimyksiä ja pyhiä kohteita.
Kuinka sellainen uskonto voi antaa itsensä lainaksi fundamentalismille? On suru ja häpeä, kuinka tämän pohjimmiltaan suvaitsevaisen uskonnon kannattajat sen nimissä ovat häväisseet pyhättöjä ja pahoinpidelleet muslimeja. Intia on selvinnyt arjalaisista, muslimihallitsijoista ja briteistä: se on omaksunut niiltä jokaiselta - kieliä, taiteita, ruokakulttuuria, oppineisuutta - ja kasvanut niiden kaikkien myötä. Intialaisuus on olla osana vaikeasti tavoiteltavaa unelmaa, jonka me kaikki jaamme, unelmaa, joka täyttää mielemme monista lähteistä tulevilla soinnuilla, sanoilla, mausteilla, joita meidän ei ole helppo tunnistaa. Muslimivalloittajat ovat ehkä tuhonneet hindu-temppeleitä, panneet moskeijoitaan temppeleiden tilalle, mutta se ei - ei voinut - tuhota intialaista unelmaa. Ei hindulaisuus kärsinyt kohtalokasta hävitystä. Laaja, monenkirjava, kokoava, minun tuntemani hindulaisuus ymmärtää, että usko on sydämen ja mielen asia, ei tiilien ja kivien. "Rakenna Rama sydämeesi," hindu on tyytyväinen; ja jos Rama on sydämessäsi, ei ole mitään väliä sillä missä muualla hän on tai on olematta.
perjantaina 10. lokakuuta 2008
My brother is not any more
Sain toukokuussa Goan tuttavaltani tekstiviestin: "My brother is not any more."
Hänen rakas veljensä oli kuollut leukemiaan puolentoista vuoden taistelun jälkeen. Hänellä todettiin leukemia syksyllä 2006. Siitä alkoi sitkeä, mutta toivoton taistelu syöpää vastaan. Ensimmäiset oireet olivat kova väsymys. Lääkärin teettämät verikokeet sitten vahvistivat syövän olemassa olon.
Veli oli ollut perheen kantava voima. Hänellä oli hyvä työpaikka mekaanikkona ja hän toi köyhään perheeseen hieman varallisuutta. Hän oli ollut aina valmis kannustamaan ja tukemaan toisia. Tuttavani kanssa heillä oli ollut tarkoitus perustaa yhteinen autokorjaamo. Tontinkin he olivat jo ehtineet ostaa.
Minullakin oli tilaisuus tutustua veljeen. Hän oli todella erikoisen lämmin ja voimakas persoona. Hänen ystävällisuudessään ei ollut mitään epäaitoa tai oman edun tavoittelua, vaikka hän jo siinä vaiheessa tiesi sairastuneensa. Hän oli noin 30-vuotias, komea nuori mies.
Köyhälle intialaiselle taistelu syöpää vastaan on lähes automaattisesti hävitty taistelu. Lääkkeet ja hoidot ovat käytettävissä oleviin varoihin nähden todella kalliita. Mitään meidän Kelamme maksamien tapaisia korvauksia ei valtiolta tule. Siitä huolimatta koko perhe etsi kaikkia mahdollisia hoitoja veljen pelastamiseksi. Hän sai normaaleja lääkkeitä ja sairaalahoitoa, poppamiesten hoitoja, Ayurvedic-lääkkeitä ja ties mitä. He tosiaan käyttivät häntä jossain Maharastran osavaltion puolella henkiparantajankin luona. He tarttuivat jokaiseen mahdollisuuteen.
Syksyllä 2007 veli oli jo kuoleman sairas. Hän sairastui mm. keltakuumeeseen ja oli viikkoja hoidossa sairaalassa. Siitä hän kuitenkin selvisi. Käydessämme heillä kylässä marraskuussa hän tuskin jaksoi jutella, ruoka ei maistunut, ja kuolemaa odotettiin tapahtuvaksi milloin vain. Kuitenkin hän oli iloinen tavatessamme ja kätteli meitä lämpimästi. Entinen huumorikin löytyi tarvittaessa. Oli vaikeaa löytää sanomista hänelle, muuta kuin toivottaa paranemista.
Koko ajan mietin, että milloin tulee se viimeinen viesti hänestä. Vaan eipä kuulunut silloin vielä. Mennessäni seuraavan kerran Goaan huhtikuussa 2008 tuttavani kertoi veljensä kaatuneen moottoripyörällään. Toisena päivänä hän kertoi menevänsä veljensä avustamana keräämään jackfruit-hedelmiä (leipäpuun hedelmiä) puusta. Enkä minä uskaltanut kysyä, kummasta veljestään hän puhui.
Eräänä päivänä oli sitten taas perheen luona vierailun aika. Veli oli minua ovella vastassa iloisena ja hyvinvoivana. En tiennyt mitä sanoa. Ruokailin perheen kanssa, joimme teetä ja juttelimme television ääressä kaikenlaista. Hän oli todella hyvän tuulinen ja -vointinen.
Kysyin myös häneltä, mitä hänelle oli oikein tapahtunut. Hän oli tullut uskoon! Hän oli mennyt kristittyjen rukouskokoukseen. Siellä hänen puolestaan oli rukoiltu ja hän oli heti tuntenut voivansa paremmin. Hänellä oli Raamattu vuoteellaan. Sitä hän kertoi lukevansa ja uskovansa Jeesukseen. Hän oli itse varma paranemisestaan. Hän oli hindu-perheen poika, eikä tuota kukaan pitänyt minään kummallisena tai tuomittavana.
Pois lähtiessäni koko perhe oli vilkuttamassa terassin kaiteeseen nojaten. Veli huusi vielä erikseen hyvän onnen toivotuksia. Sanoin hänelle, että muista parantua. Vieläkin harmittaa, etten ottanut heistä siinä valokuvaa.
Tuttavani ei ollut yhtä luottavainen veljensä paranemisen suhteen. Sanoessani, että voihan niitä ihmeparantumisia tapahtua, hän vain pudisti päätään sanoen, että kyseessä on syöpä. Kohta Suomeen paluuni jälkeen sain viestejä, että veli oli taas hyvin sairas, oksensi vain, eikä jaksanut muuta kuin nukkua.
25.5.2008 aamulla tuli sitten viesti: "My brother is not any more." Taistelu oli päättynyt.
Käydessäni Goassa syyskuussa perhe vietti vielä suruaikaa. Vuoden Ganesh Chaturthi -juhliakin he viettivät pienimuotoisesti. Veljen kuva oli laitettu seinälle kukilla kehystettynä. Kävimme myös katsomassa paikkaa, missä hänet oli poltettu.
Veljen kuoltua naapurit olivat tulleet taloon ja hoitaneet käytännön järjestelyt. Hindut poltetaan ilman yhtään mitään pelkkään valkeaan kankaaseen käärittynä samana päivänä kuin he kuolevat. Polttopaikka oli kaunis, vehmas paikka Assagaon laakson peltojen reunassa pienen lammikon vieressä. Paikasta näkyy vihreiden peltojen keskellä yksi suuri kaunis puu. Veljen tuhka siroteltiin mereen.
Perhe eli 12 päivää pelkällä kasvisravinnolla. He myös pysyttelivät koko ajan sisällä. Naapurit huolehtivat heistä. Isä ja äiti pysyttelivät vielä pitkään tuonkin jälkeen sisällä, äiti jopa kuukausia. Mitä enemmän surraan, sitä pitempään pysytään erossa muusta elämästä. Ganesh Chaturthin yhteisille aterioillekaan isä ja äiti eivät osallistuneet.
Joskus olen nähnyt tuttavani silmissä kosteutta hänen puhuessaan veljestään. Itkenyt hän ei ole nähteni eikä muutenkaan osoittanut epätoivoa, vaikka tiedän hänen surevan veljeään todella paljon ja itkevän omissa oloissaan. Olihan veli yksi hänen elämänsä tärkeimmistä ihmisistä. Heille ei ole muuten sopivaa itkeä vaikkapa eron hetkellä. Itku merkitsee kuolemaa ja menetystä, ja itkeä saa vain todella lähiomaisen kuoltua.
Hänen rakas veljensä oli kuollut leukemiaan puolentoista vuoden taistelun jälkeen. Hänellä todettiin leukemia syksyllä 2006. Siitä alkoi sitkeä, mutta toivoton taistelu syöpää vastaan. Ensimmäiset oireet olivat kova väsymys. Lääkärin teettämät verikokeet sitten vahvistivat syövän olemassa olon.
Veli oli ollut perheen kantava voima. Hänellä oli hyvä työpaikka mekaanikkona ja hän toi köyhään perheeseen hieman varallisuutta. Hän oli ollut aina valmis kannustamaan ja tukemaan toisia. Tuttavani kanssa heillä oli ollut tarkoitus perustaa yhteinen autokorjaamo. Tontinkin he olivat jo ehtineet ostaa.
Minullakin oli tilaisuus tutustua veljeen. Hän oli todella erikoisen lämmin ja voimakas persoona. Hänen ystävällisuudessään ei ollut mitään epäaitoa tai oman edun tavoittelua, vaikka hän jo siinä vaiheessa tiesi sairastuneensa. Hän oli noin 30-vuotias, komea nuori mies.
Köyhälle intialaiselle taistelu syöpää vastaan on lähes automaattisesti hävitty taistelu. Lääkkeet ja hoidot ovat käytettävissä oleviin varoihin nähden todella kalliita. Mitään meidän Kelamme maksamien tapaisia korvauksia ei valtiolta tule. Siitä huolimatta koko perhe etsi kaikkia mahdollisia hoitoja veljen pelastamiseksi. Hän sai normaaleja lääkkeitä ja sairaalahoitoa, poppamiesten hoitoja, Ayurvedic-lääkkeitä ja ties mitä. He tosiaan käyttivät häntä jossain Maharastran osavaltion puolella henkiparantajankin luona. He tarttuivat jokaiseen mahdollisuuteen.
Syksyllä 2007 veli oli jo kuoleman sairas. Hän sairastui mm. keltakuumeeseen ja oli viikkoja hoidossa sairaalassa. Siitä hän kuitenkin selvisi. Käydessämme heillä kylässä marraskuussa hän tuskin jaksoi jutella, ruoka ei maistunut, ja kuolemaa odotettiin tapahtuvaksi milloin vain. Kuitenkin hän oli iloinen tavatessamme ja kätteli meitä lämpimästi. Entinen huumorikin löytyi tarvittaessa. Oli vaikeaa löytää sanomista hänelle, muuta kuin toivottaa paranemista.
Koko ajan mietin, että milloin tulee se viimeinen viesti hänestä. Vaan eipä kuulunut silloin vielä. Mennessäni seuraavan kerran Goaan huhtikuussa 2008 tuttavani kertoi veljensä kaatuneen moottoripyörällään. Toisena päivänä hän kertoi menevänsä veljensä avustamana keräämään jackfruit-hedelmiä (leipäpuun hedelmiä) puusta. Enkä minä uskaltanut kysyä, kummasta veljestään hän puhui.
Eräänä päivänä oli sitten taas perheen luona vierailun aika. Veli oli minua ovella vastassa iloisena ja hyvinvoivana. En tiennyt mitä sanoa. Ruokailin perheen kanssa, joimme teetä ja juttelimme television ääressä kaikenlaista. Hän oli todella hyvän tuulinen ja -vointinen.
Kysyin myös häneltä, mitä hänelle oli oikein tapahtunut. Hän oli tullut uskoon! Hän oli mennyt kristittyjen rukouskokoukseen. Siellä hänen puolestaan oli rukoiltu ja hän oli heti tuntenut voivansa paremmin. Hänellä oli Raamattu vuoteellaan. Sitä hän kertoi lukevansa ja uskovansa Jeesukseen. Hän oli itse varma paranemisestaan. Hän oli hindu-perheen poika, eikä tuota kukaan pitänyt minään kummallisena tai tuomittavana.
Pois lähtiessäni koko perhe oli vilkuttamassa terassin kaiteeseen nojaten. Veli huusi vielä erikseen hyvän onnen toivotuksia. Sanoin hänelle, että muista parantua. Vieläkin harmittaa, etten ottanut heistä siinä valokuvaa.
Tuttavani ei ollut yhtä luottavainen veljensä paranemisen suhteen. Sanoessani, että voihan niitä ihmeparantumisia tapahtua, hän vain pudisti päätään sanoen, että kyseessä on syöpä. Kohta Suomeen paluuni jälkeen sain viestejä, että veli oli taas hyvin sairas, oksensi vain, eikä jaksanut muuta kuin nukkua.
25.5.2008 aamulla tuli sitten viesti: "My brother is not any more." Taistelu oli päättynyt.
Käydessäni Goassa syyskuussa perhe vietti vielä suruaikaa. Vuoden Ganesh Chaturthi -juhliakin he viettivät pienimuotoisesti. Veljen kuva oli laitettu seinälle kukilla kehystettynä. Kävimme myös katsomassa paikkaa, missä hänet oli poltettu.
Veljen kuoltua naapurit olivat tulleet taloon ja hoitaneet käytännön järjestelyt. Hindut poltetaan ilman yhtään mitään pelkkään valkeaan kankaaseen käärittynä samana päivänä kuin he kuolevat. Polttopaikka oli kaunis, vehmas paikka Assagaon laakson peltojen reunassa pienen lammikon vieressä. Paikasta näkyy vihreiden peltojen keskellä yksi suuri kaunis puu. Veljen tuhka siroteltiin mereen.
Perhe eli 12 päivää pelkällä kasvisravinnolla. He myös pysyttelivät koko ajan sisällä. Naapurit huolehtivat heistä. Isä ja äiti pysyttelivät vielä pitkään tuonkin jälkeen sisällä, äiti jopa kuukausia. Mitä enemmän surraan, sitä pitempään pysytään erossa muusta elämästä. Ganesh Chaturthin yhteisille aterioillekaan isä ja äiti eivät osallistuneet.
Joskus olen nähnyt tuttavani silmissä kosteutta hänen puhuessaan veljestään. Itkenyt hän ei ole nähteni eikä muutenkaan osoittanut epätoivoa, vaikka tiedän hänen surevan veljeään todella paljon ja itkevän omissa oloissaan. Olihan veli yksi hänen elämänsä tärkeimmistä ihmisistä. Heille ei ole muuten sopivaa itkeä vaikkapa eron hetkellä. Itku merkitsee kuolemaa ja menetystä, ja itkeä saa vain todella lähiomaisen kuoltua.
torstaina 25. syyskuuta 2008
Ganeshaa juhlimassa
Minulla oli onni päästä viettämään Ganesh Chaturthia goalaisen tuttavaperheeni kanssa. Oli mielenkiintoisin kokemus aikoihin. Jo pelkästään se, että olin Goassa ensimmäistä kertaa sadekautena, oli elämys, ja maustettuna Ganesha-juhlan vietolla matkasta tuli ikimuistoinen. Suosittelen muuten lämpimästi käymistä Intiassa joskus sadekaudella. Goakin on silloin kuin eri maailmasta turistisesonkiin verrattuna.
Juhlan valmistelu alkoi perheiden naisten leipomisella. Navroe-leivoksissa on vedestä ja mannaryynin tapaisesta jauhosta valmistettu kuori, joka pyöriteltiin pyöreiksi levyiski (samaan tapaan kuin karjalanpiirakoiden pohjat). Lattialla istuttiin ja minäkin pääsin kokeilemaan. Täytteeksi tuli geessä kuullotettujen sesamin siementen, kookoksen, kardemumman ja sokerin sekoitus. Leivokset kypsennettiin auringonkukkaöljyssä wokkipannun tapaisessa astiassa. Näitä leivoksia jaetaan naapureille ja kaikille kylässä kävijöille mukaan kotiin viemisiksi. Minäkin sain niitä kaikista kyläpaikoista. Ovat muuten hyviä.
Päivää ennen Ganesha-patsaan noutamista käydään ostamassa torilta isot määrät erilaisia koristeita patsasta ja juhlaa varten; hedelmiä, kokonaisia banaaniterttuja päässä olevine kukkineen, kukkia, koruja, suitsukkeita, valoja yms. Ikinä en ole nähnyt niin paljon myyjiä Mapusan torilla kuin tuona päivänä. Kaikki olivat siellä. Hinnat olivat myös sen mukaiset. Koska koristelutavaroita on kaikkien hankittava, niin myyjienkin on vara pitää hintoja korkealla. Olimme monta tuntia vain katselemassa touhua tuolla torilla, todella mielenkiintoinen paikka.
Ennen juhlinnan aloittamista laitetaan paikat kuntoon. Taloissa on yleensä aina alttaripaikka pastaalle valmiina. Tavallisesti siinä pidetään perheen jumalan kuvia koristeineen pujaa varten. Myös kuolleiden perheenjäsenten kuvia sijoitetaan alttarille ja sen viereen. Juhlaa varten koko alttariseinä tai jopa koko huone koristellaan vaikkapa pahville maalatuilla kuvilla ja kaikella mahdollisella kauniilla. Kattokin voidaan koristella vaikkapa ripustamalla siihen hedelmiä. Meillä tutut jouluvalot ovat myös käytössä, mielellään vilkkuvina versioina. Tuttavaperheessäni oli muutama kuukausi aikaisemmin kuollut yksi perheenjäsen, joten koristelut olivat tavallista yksinkertaisemmat, mutta siitä huolimatta meillä ei ole joulunakaan niin hienoja koristeluja.
Kattoikkunan peittäminen on tärkeää, jottei kuun valo pääse sisään. Ganesh taisteli tarun mukaan kuun kanssa ja edelleen kuu on vihainen tuona tiettynä yönä Ganesh-juhlan aikaan. Mikäli silloin katsoo kuuta, joutuu sen kiroamaksi.
Ganesh-patsaan hakeminen on perheen miespuolisten jäsenten tehtävä. Yleensä joku perheen vanhemmista miehistä hoitaa tehtävän nuorempien miesten avustuksella. Kaikissa juhlissa nuoria pidetään mukana ja heidän annetaan hoitaa osa tehtävistä. Näin he oppivat samalla hindu-traditiot. Ganesh-patsasta ei voi tuoda sellaiseen kotiin, jossa ei ole naimisissa olevaa naista, koska vain naimisissa oleva nainen voi tarjoilla Ganeshille ruokaa.
Ganesha Chathurtin aikaan vietetään Aarti-juhlaa useamman kerran päivässä. Aarti-juhlassa nuori miespuolinen perheenjäsen suoritti rituaalia erilaiset tuliastia kädessään patsaan edessä. Välillä kaikki lausuivat yhdessä, lauloivat ja rukoilivat kädet vastakkain asetettuna. Toiset seivoivat patsaan vieressä. Osa naisista jatkoi leivonnaisten ja ruokien valmistamista vieressä lattialla välillä liittyen rituaaliin.
Aartin jälkeen Ganeshalle tarjottiin ruokaa. Sitä laitettiin useammalle banaanin lehdelle patsaan eteen. Lehtien ympäristö koristeltiin riisijauhoilla. Perheen pää polvistui rukoilemaan patsaan ja ruokien eteen.
Sitten syötiin, perheen miespuoliset jäsenet, naapurin mies - ja minä! Yksi nuorista tytöistä pääsi mukaan syöttämään nuorinta poikalasta. Miehet söi ensin ja naiset vasta sen jälkeen banaanin lehdiltä huoneen lattialla. Siinä sitä istuttiin seinävierustoilla jalat ristissä ja naispuoliset perheenjäsenet toivat koko ajan erilaisia kastikkeita ja lisukkeita riisin kanssa syötäväksi. Ruoka syödään käsin. Vähän se on vielä meikäläisellä opettelussa, mutta itse asiassa aika kätevää. Tuttavani ihmettelikin, että miten me ylipäätään onnistumme saamaan yhtään ruokaa suuhun haarukalla ja veitsellä. Ruoka oli hyvää ja maukasta, osa melkoisen tulista. Jälkiruokana vielä tarjoiltiin makeaa kookoksella ja kardemummalla maustettua kylmää riisiä. Kahdessa muussakin perheessä minua käytettiin syömässä. Molemmissa muissakin paikoissa oli muitakin viereita syömässä.
Yhtenä päivänä kiertelimme katsomassa Ganesha-patsaita. Panjimissa ja Mapusassa (ja varmaan muuallakin) oli suuria Ganesh-patsaita esillä. Varsinkin Mapusan patsaat olivat todella hienoja. Esillä ei ole pelkkä Ganesh, vaan sen ympärille on rakennettu kokonaisia tarinoita muine patsaineen ja esineineen. Old Goan lähellä käydään joka vuosi kilpaa siitä, ketkä pystyttävät parhaan Ganesha-teoksen. Olivat aivan uskomattomia teoksia, joista näkee, että niiden tekeminen on ollut tärkeää koko kyläyhteisölle.
Ganeshan kanssa vietettyjen päivien jälkeen patsaat kannetaan naapureiden ja sukulaisten avustamana veteen; jokeen, järveen, mereen tai johonkin kosteikkoon. Mumbaissa tämä on todella suuri juhla, kun ihmiset kaikkialta kaupungista kantavat patsaitaan Chowpattyn rannalle.
Tuttava perheeni vei oman patsaansa kyläläisten avustamana läheiseen pellolla olevaan kosteikkoon jo muutaman päivän päästä. Koska heillä oli vielä suruaika, Ganeshaakaan ei ollut sopivaa juhlia liikaa. Minunkaan ei ollut sopivaa tulla mukaan tuohon tilaisuuteen, koska kyläläiset olisivat voineet moittia heitä ilonpidosta liian aikaisin. Ihan ymmärrettävää, vaikkei minua miksikään varsinaiseksi ilostuttajaksi voikaan kutsua.
Ganeshan upotukseen pääsin kuitenkin mukaan tädin luo Zuari-joen rannalle Panjimin taa. Paikalla oli parikymmentä sukulaista. Aluksi vain istuskeltiin ja juteltiin. On muuten tyhmä tunne istua keskellä ihmisä, joiden puheesta ei ymmärrä mitään. Onneksi he muistavat jutella minulle aina välillä englanniksi. Illan ainaka minut vietiin myös kylän muihin taloihin katsomaan näiden Ganesha-asetelmiaan. Talot olivat hyvin yksinkertaisia, mutta Ganeshan koristelut olivat sitäkin upeampia. Joissain oli musiikkikin mukana erilaisista valoista ja muista koristeista puhumattakaan.
Joskus yhdeksän-kymmenen aikaan alkoi tapahtumaan. Illan mittään ulkoa jo usein kuulunut soitto ja laulu tuli tädin taloa kohti. Kylän miehet tulivat soittamaan ja laulamaan Ganeshalle. Heillä oli mukanaan muutama omatekoinen soitin; huilu, rumpu ja joku kastanjetin tapainen soitin. Miehet esittivät useita rytmikäitä lauluja, minkä jälkeen yhtäkkiä Ganeshan päälle heitettiin riisiä, ja kaikki huusivat: "Morya!" - Ole valmis! Miehet ottivat koristehedelmiä palkkiokseen ja siirtyivät seuraavaan taloon. Me jäimme laulamaan ja tanssimaan keskenämme. Ringissä pyörittiin ja taputettiin rytmiä käsillä. Yksi lauloi itse keksimänsä säkeen ja toiset toistivat sen perässä. Hauskaa oli. Minä en kyllä millään onnistunut saamaan jalkoja ja käsiä toimimaan yhtä aikaa oikeaan tahtiin, vaan eipä tuo haitannut.
Ganesha riisuttin koristeista. Helminauhat ja muut korut jaettiin lapsille, hedelmiä syötiin. Vähän väliä huudettiin Morya! Ilotulitteita ammuttiin pihalla. Lapsilla oli sädetikkuja. Ganesh nostettiin erään miehen pään päälle, joku otti mukaan pöydän, toisilla oli pusseittain ilotulitteita. Näin lähdettiin kulkemaan rantaa kohti.
Vettä satoi koko ajan, mutta sehän ei haitannut ketään. Lämmin vesisade 30-asteisessa yössä tuntuu vain hyvältä. Aina pienen matkan välein Ganesh asetettiin pöydälle, sille laulettiin ja sen päälle viskeltiin popcorneja. Ilotulitteiden rätinän seassa huudettiin joukolla Morya! ja taas jatkettiin matkaa. Joka puolelta seuraan liittyi toisia Ganesha-patsaita kantavia väkijoukkoja. Rannalla kokoonnuttiin viimeisen kerran laulamaan yhdessä kymmenkunnalle patsaalle. Sen jälkeen jokainen patsas nostettiin taas miesten pään päälle ja he kantoivat patsaat jonossa Zuari-jokeen, kotiin.
Se siitä, luulin minä kävellessäni sateessa tädin talolle päin. Siellä keskellä tietä seisoi pieni kopillinen kuorma-auto, täysi valaistus kopin sisältä, ja musiikki pauhasi täysillä. Varmaan viisikymmentä ihmistä, nuoria ja vanhoja tanssi kahdessa rivissä! Uskomaton juttu, pimeässä, lämpimässä yössä, vesisateessa musiikki raikaa ja ihmiset tanssii sielunsa kyllyydestä. Saivathan he minutkin siihen mukaan. Ensin keikuteltiin takapuolta puolelta toiselle ja sitten hypättiin 180 astetta ja taas keinutettiin takapuolta ja hypättiin 180 astetta. Vauhti kiihtyi koko ajan, enkä minä tietenkään pysynyt tahdissa, mutta hauskaa oli.
Kun kaikki olivat siistiytyneet ja vaihtaneet kuivat vaatteet - paitsi minä, jolla ei teitenkään ollut vaihtovaatteita mukana - oli vielä ruokailun aika. Riisiä ja currunmakuista kalakastiketta oli tarjolla. Pienimmät nukahtelivat jo tässä vaiheessa äitiensä jalkojen päälle. Yhdenkään lapsista en kuullut kitisevät koko iltana. Yleensäkään siellä ei näe kiukuttelevia lapsia. Johtuneeko siitä, että lapset ovat koko ajan kaikkialla aikuisten mukana.
Yöksikin olisin saanut tädin luokse jäädä nukkumaan kymmenkunnan naisen ja lapsen kanssa pieneen huoneeseen isoon parivuoteeseen. Ihan tuohon ei vielä mieli taipunut, varsinkaan kun talossa ei ole edes vessaa, ja maha oli vähän epämääräisen oloinen. Panjimissa vielä piti kiertää sivukatuja, kun katu oli täynnä juhlivia ihmisiä tanssimassa ja ihailemassa loistavaa ilotuliutusta, vaikka kello oli jo pitkälti yli puolen yön.
Mieli oli niin tyytyväinen autossa matkalla hotelliin pimeässä sateisessa yössä hindumantrojen soidessa strereoissa.
Juhlan valmistelu alkoi perheiden naisten leipomisella. Navroe-leivoksissa on vedestä ja mannaryynin tapaisesta jauhosta valmistettu kuori, joka pyöriteltiin pyöreiksi levyiski (samaan tapaan kuin karjalanpiirakoiden pohjat). Lattialla istuttiin ja minäkin pääsin kokeilemaan. Täytteeksi tuli geessä kuullotettujen sesamin siementen, kookoksen, kardemumman ja sokerin sekoitus. Leivokset kypsennettiin auringonkukkaöljyssä wokkipannun tapaisessa astiassa. Näitä leivoksia jaetaan naapureille ja kaikille kylässä kävijöille mukaan kotiin viemisiksi. Minäkin sain niitä kaikista kyläpaikoista. Ovat muuten hyviä.
Päivää ennen Ganesha-patsaan noutamista käydään ostamassa torilta isot määrät erilaisia koristeita patsasta ja juhlaa varten; hedelmiä, kokonaisia banaaniterttuja päässä olevine kukkineen, kukkia, koruja, suitsukkeita, valoja yms. Ikinä en ole nähnyt niin paljon myyjiä Mapusan torilla kuin tuona päivänä. Kaikki olivat siellä. Hinnat olivat myös sen mukaiset. Koska koristelutavaroita on kaikkien hankittava, niin myyjienkin on vara pitää hintoja korkealla. Olimme monta tuntia vain katselemassa touhua tuolla torilla, todella mielenkiintoinen paikka.
Ennen juhlinnan aloittamista laitetaan paikat kuntoon. Taloissa on yleensä aina alttaripaikka pastaalle valmiina. Tavallisesti siinä pidetään perheen jumalan kuvia koristeineen pujaa varten. Myös kuolleiden perheenjäsenten kuvia sijoitetaan alttarille ja sen viereen. Juhlaa varten koko alttariseinä tai jopa koko huone koristellaan vaikkapa pahville maalatuilla kuvilla ja kaikella mahdollisella kauniilla. Kattokin voidaan koristella vaikkapa ripustamalla siihen hedelmiä. Meillä tutut jouluvalot ovat myös käytössä, mielellään vilkkuvina versioina. Tuttavaperheessäni oli muutama kuukausi aikaisemmin kuollut yksi perheenjäsen, joten koristelut olivat tavallista yksinkertaisemmat, mutta siitä huolimatta meillä ei ole joulunakaan niin hienoja koristeluja.
Kattoikkunan peittäminen on tärkeää, jottei kuun valo pääse sisään. Ganesh taisteli tarun mukaan kuun kanssa ja edelleen kuu on vihainen tuona tiettynä yönä Ganesh-juhlan aikaan. Mikäli silloin katsoo kuuta, joutuu sen kiroamaksi.
Ganesh-patsaan hakeminen on perheen miespuolisten jäsenten tehtävä. Yleensä joku perheen vanhemmista miehistä hoitaa tehtävän nuorempien miesten avustuksella. Kaikissa juhlissa nuoria pidetään mukana ja heidän annetaan hoitaa osa tehtävistä. Näin he oppivat samalla hindu-traditiot. Ganesh-patsasta ei voi tuoda sellaiseen kotiin, jossa ei ole naimisissa olevaa naista, koska vain naimisissa oleva nainen voi tarjoilla Ganeshille ruokaa.
Ganesha Chathurtin aikaan vietetään Aarti-juhlaa useamman kerran päivässä. Aarti-juhlassa nuori miespuolinen perheenjäsen suoritti rituaalia erilaiset tuliastia kädessään patsaan edessä. Välillä kaikki lausuivat yhdessä, lauloivat ja rukoilivat kädet vastakkain asetettuna. Toiset seivoivat patsaan vieressä. Osa naisista jatkoi leivonnaisten ja ruokien valmistamista vieressä lattialla välillä liittyen rituaaliin.
Aartin jälkeen Ganeshalle tarjottiin ruokaa. Sitä laitettiin useammalle banaanin lehdelle patsaan eteen. Lehtien ympäristö koristeltiin riisijauhoilla. Perheen pää polvistui rukoilemaan patsaan ja ruokien eteen.
Sitten syötiin, perheen miespuoliset jäsenet, naapurin mies - ja minä! Yksi nuorista tytöistä pääsi mukaan syöttämään nuorinta poikalasta. Miehet söi ensin ja naiset vasta sen jälkeen banaanin lehdiltä huoneen lattialla. Siinä sitä istuttiin seinävierustoilla jalat ristissä ja naispuoliset perheenjäsenet toivat koko ajan erilaisia kastikkeita ja lisukkeita riisin kanssa syötäväksi. Ruoka syödään käsin. Vähän se on vielä meikäläisellä opettelussa, mutta itse asiassa aika kätevää. Tuttavani ihmettelikin, että miten me ylipäätään onnistumme saamaan yhtään ruokaa suuhun haarukalla ja veitsellä. Ruoka oli hyvää ja maukasta, osa melkoisen tulista. Jälkiruokana vielä tarjoiltiin makeaa kookoksella ja kardemummalla maustettua kylmää riisiä. Kahdessa muussakin perheessä minua käytettiin syömässä. Molemmissa muissakin paikoissa oli muitakin viereita syömässä.
Yhtenä päivänä kiertelimme katsomassa Ganesha-patsaita. Panjimissa ja Mapusassa (ja varmaan muuallakin) oli suuria Ganesh-patsaita esillä. Varsinkin Mapusan patsaat olivat todella hienoja. Esillä ei ole pelkkä Ganesh, vaan sen ympärille on rakennettu kokonaisia tarinoita muine patsaineen ja esineineen. Old Goan lähellä käydään joka vuosi kilpaa siitä, ketkä pystyttävät parhaan Ganesha-teoksen. Olivat aivan uskomattomia teoksia, joista näkee, että niiden tekeminen on ollut tärkeää koko kyläyhteisölle.
Ganeshan kanssa vietettyjen päivien jälkeen patsaat kannetaan naapureiden ja sukulaisten avustamana veteen; jokeen, järveen, mereen tai johonkin kosteikkoon. Mumbaissa tämä on todella suuri juhla, kun ihmiset kaikkialta kaupungista kantavat patsaitaan Chowpattyn rannalle.
Tuttava perheeni vei oman patsaansa kyläläisten avustamana läheiseen pellolla olevaan kosteikkoon jo muutaman päivän päästä. Koska heillä oli vielä suruaika, Ganeshaakaan ei ollut sopivaa juhlia liikaa. Minunkaan ei ollut sopivaa tulla mukaan tuohon tilaisuuteen, koska kyläläiset olisivat voineet moittia heitä ilonpidosta liian aikaisin. Ihan ymmärrettävää, vaikkei minua miksikään varsinaiseksi ilostuttajaksi voikaan kutsua.
Ganeshan upotukseen pääsin kuitenkin mukaan tädin luo Zuari-joen rannalle Panjimin taa. Paikalla oli parikymmentä sukulaista. Aluksi vain istuskeltiin ja juteltiin. On muuten tyhmä tunne istua keskellä ihmisä, joiden puheesta ei ymmärrä mitään. Onneksi he muistavat jutella minulle aina välillä englanniksi. Illan ainaka minut vietiin myös kylän muihin taloihin katsomaan näiden Ganesha-asetelmiaan. Talot olivat hyvin yksinkertaisia, mutta Ganeshan koristelut olivat sitäkin upeampia. Joissain oli musiikkikin mukana erilaisista valoista ja muista koristeista puhumattakaan.
Joskus yhdeksän-kymmenen aikaan alkoi tapahtumaan. Illan mittään ulkoa jo usein kuulunut soitto ja laulu tuli tädin taloa kohti. Kylän miehet tulivat soittamaan ja laulamaan Ganeshalle. Heillä oli mukanaan muutama omatekoinen soitin; huilu, rumpu ja joku kastanjetin tapainen soitin. Miehet esittivät useita rytmikäitä lauluja, minkä jälkeen yhtäkkiä Ganeshan päälle heitettiin riisiä, ja kaikki huusivat: "Morya!" - Ole valmis! Miehet ottivat koristehedelmiä palkkiokseen ja siirtyivät seuraavaan taloon. Me jäimme laulamaan ja tanssimaan keskenämme. Ringissä pyörittiin ja taputettiin rytmiä käsillä. Yksi lauloi itse keksimänsä säkeen ja toiset toistivat sen perässä. Hauskaa oli. Minä en kyllä millään onnistunut saamaan jalkoja ja käsiä toimimaan yhtä aikaa oikeaan tahtiin, vaan eipä tuo haitannut.
Ganesha riisuttin koristeista. Helminauhat ja muut korut jaettiin lapsille, hedelmiä syötiin. Vähän väliä huudettiin Morya! Ilotulitteita ammuttiin pihalla. Lapsilla oli sädetikkuja. Ganesh nostettiin erään miehen pään päälle, joku otti mukaan pöydän, toisilla oli pusseittain ilotulitteita. Näin lähdettiin kulkemaan rantaa kohti.
Vettä satoi koko ajan, mutta sehän ei haitannut ketään. Lämmin vesisade 30-asteisessa yössä tuntuu vain hyvältä. Aina pienen matkan välein Ganesh asetettiin pöydälle, sille laulettiin ja sen päälle viskeltiin popcorneja. Ilotulitteiden rätinän seassa huudettiin joukolla Morya! ja taas jatkettiin matkaa. Joka puolelta seuraan liittyi toisia Ganesha-patsaita kantavia väkijoukkoja. Rannalla kokoonnuttiin viimeisen kerran laulamaan yhdessä kymmenkunnalle patsaalle. Sen jälkeen jokainen patsas nostettiin taas miesten pään päälle ja he kantoivat patsaat jonossa Zuari-jokeen, kotiin.
Se siitä, luulin minä kävellessäni sateessa tädin talolle päin. Siellä keskellä tietä seisoi pieni kopillinen kuorma-auto, täysi valaistus kopin sisältä, ja musiikki pauhasi täysillä. Varmaan viisikymmentä ihmistä, nuoria ja vanhoja tanssi kahdessa rivissä! Uskomaton juttu, pimeässä, lämpimässä yössä, vesisateessa musiikki raikaa ja ihmiset tanssii sielunsa kyllyydestä. Saivathan he minutkin siihen mukaan. Ensin keikuteltiin takapuolta puolelta toiselle ja sitten hypättiin 180 astetta ja taas keinutettiin takapuolta ja hypättiin 180 astetta. Vauhti kiihtyi koko ajan, enkä minä tietenkään pysynyt tahdissa, mutta hauskaa oli.
Kun kaikki olivat siistiytyneet ja vaihtaneet kuivat vaatteet - paitsi minä, jolla ei teitenkään ollut vaihtovaatteita mukana - oli vielä ruokailun aika. Riisiä ja currunmakuista kalakastiketta oli tarjolla. Pienimmät nukahtelivat jo tässä vaiheessa äitiensä jalkojen päälle. Yhdenkään lapsista en kuullut kitisevät koko iltana. Yleensäkään siellä ei näe kiukuttelevia lapsia. Johtuneeko siitä, että lapset ovat koko ajan kaikkialla aikuisten mukana.
Yöksikin olisin saanut tädin luokse jäädä nukkumaan kymmenkunnan naisen ja lapsen kanssa pieneen huoneeseen isoon parivuoteeseen. Ihan tuohon ei vielä mieli taipunut, varsinkaan kun talossa ei ole edes vessaa, ja maha oli vähän epämääräisen oloinen. Panjimissa vielä piti kiertää sivukatuja, kun katu oli täynnä juhlivia ihmisiä tanssimassa ja ihailemassa loistavaa ilotuliutusta, vaikka kello oli jo pitkälti yli puolen yön.
Mieli oli niin tyytyväinen autossa matkalla hotelliin pimeässä sateisessa yössä hindumantrojen soidessa strereoissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
